koulu, opettajuus

Kielentaitajan identiteettikriisi

Iltapäivän hikisin oppitunti - se, jonne raahaudutaan mielessä hyppääminen mopon selkään, läheisyystuokio koulun nurkalla, illan futistreenit tai kuuden minuutin päästä parkkipaikalta katoava Pokemon. Se, jonka aikana virkaintoinen opettajarouva yrittää maalata teinien aivoihin kuvaa monimuotoisesta suomen kielestä sen erikoisuuksineen, se, jonka aikana päädytään lopulta morfeemitehtäviin. Ja se, jonka aikana virkaintoinen opettajarouva tajuaa, että näin ei voi… Jatka lukemista Kielentaitajan identiteettikriisi

Mainokset
koulu, opettajuus, vanhemmuus

Kelluntaa koulussa ja kotona

Havahduin koulun ruokalassa omaan ääneeni. "Kahdesta kotivuodesta tulen varmasti eniten ikävöimään aikatauluttomuutta - sitä, että ei ole kiire mihinkään." Uskon, että jaan tunteen monen muun kotoa töihin palanneen kanssa. Tai ihan vaan lomalta töihin palanneen kanssa. Vaikka oma, uusi työrupeamani onkin kestänyt vasta muutaman viikon, ovat tietyt lainalaisuudet tulleet jo selviksi. Työmatkaan on varattava tunti,… Jatka lukemista Kelluntaa koulussa ja kotona