kulttuuri, musiikki, rock-musiikki

Tarinoiden äärellä, hiekansiruna, jonakin

Jonakin tavanomaisena hetkenä sitä tajuaa oman paikkansa maailmankaikkeudessa, ihmisen historiassa, suomalaisuuden historiassa, murusena rantojen sannassa. Yleensä sitä ei tajua. Yleensä on vain se kellonaika, jolloin pitää lähteä töihin, se kellonaika, jolloin ensimmäinen oppitunti alkaa, toinen, kolmas, viikon viimeinen. On se suunniteltava tunti ja se luettava novelli, on annettava läksy ja sanottava päivää. Noina aikoina on vain tässä ja nyt, ehkä korkeintaan kohta ja huomenna.

Sitten löytää itsensä mystisestä hetkestä.

Minulle tällä viikolla mystisen hetken näyttämöksi muuttui Lutakon hämyinen keikkaympäristö, minä pienenä mustana pisteenä yhtä mustan ihmismeren keskellä ja lavalla sellaisia suomalaisen luonnon peruspilareita kuin kallio, etelävuori ja joutsen. Kansallislintu. Se, jonka laulussa kuuluu Leinon kaipuu jonnekin kauas ja Tuonelan joella tapahtunut sankarihahmon kuolleista nouseminen.

Joutsen puhui, sanoi laulamiensa tarinoiden kertovan Kullervosta. Joutsen puhui ja minä kutistuin. Lensin rock-tantereelta muinaisiin hetkiin, kohti ylväinä kohoavia mäntymetsiä, kohti iltanuotioita, kohti sukupolvelta toiselle laulettuja tarinoita, kohti sankaria, jota elämä ei suostunut hellimään, vaan jota se päätti koetella kovemmin kuin ketään toista.

2000-luku ja jokin määrittelemätön aika kauan sitten, tuo mennyt jo historiaksi kääntynyt hetki joskus muinoin, alkoivat kietoutua toisiinsa. Musiikkiareenan rock-rituaali sai ihan uuden ulottuvuuden. Sillä sinne me olimme kokoontuneet, toistamaan opittua kaavaa – narikka, virvoitus, asemapaikan valinta, tiukka katse lavalle – ja kuulemaan shamanististen progejumalien soitantaa. Olimme päättäneet antautua musiikille, antaa jytisevien bassojen viedä mennessään. Mutta siinä Joutsenen haastellessa näin silmissäni talvisen metsän, siellä nuotion ääressä laulajia kuulemaan kokoontuneet tummat hahmot. Sama maagisuus kuin aikoinaan on ollut nelipolvisen trokeen tasaisessa poljennossa nousi nyt koskettimien melodiasta, rumpujen jäyhyydestä ja kitaroiden säälimättömästä huudosta. Olin yhtä aikaa tässä ja kaukana.

Ei se ollut ensimmäinen Amorphis-retkeni. Eikä viimeinen. Tuskin edes suuremmoisin keikkakokemukseni – vaan ei kyllä heikoinkaan. Mutta jotain siinä oli.

Olin aikaisemmin päivällä päässyt suomen kielen alkeita opiskelevan oppilaani kanssa kiinni ajatuksiin kielemme historiasta, sen roolista ruotsin ja venäjän välissä – sen roolista nimenomaan kielenä. Yhdeksäsluokkalaisten kanssa olen myös koko syksyn tehnyt matkaa menneeseen, yrittänyt tavoittaa sen, mikä kielessä on olennaista, rakastunut yhä uudelleen Kalevalan tarinoihin, surrut Kullervoa, vähätellyt Väinämöisen väkevyyttä, ihmetellyt Ilmarisen naisenkaipuuta.  Olin ladannut itseni aineksella, jonka suora muistutus myyttisen sankarin läsnäolosta nosti esiin, päästi pinnalle, laski lainehille.

Tuntui huikealta olla samojen tarinoiden äärellä kuin esi-isät aikoinaan. Tuntui käsittämättömältä ajatella, että Lönnrotin ja aikalaisten tekemä kansanrunojenkeruutyö tulee tänä päivänä edelleen todeksi heavykansan edessä, päästää pirut valloilleen, vaatii taputtamaan raivoisasti, puimaan nyrkkiä ilmassa, huutamaan ääneen poloisen Kullervon kohtaloa. Samalla tuntui haikealta. Lauluissa kaikui jo kuolleiden sukupolvien kuiske.

Ja siinä minä kuitenkin olin. Pienenä sirpaleena, osana sitä osaa historiasta, jota rakastan. Osana kulttuuria, joka vie tarinansa täältä ikuisuuteen, ei anna ajan haudata myyttisiä sankareitaan vaan nostaa ne edelleen ajankohtaisina esiin.

Kun antautuu kutistamaan itsensä, löytämään sen hiekansirun itsestään, kun saa muistutuksen omasta pienuudestaan, on taas helppoa olla suuri. Kun oma osuus kaiken kiertokulussa asettuu mittasuhteisiinsa, lakkaa tarve olla mitään. Ja ihan siinä samassa on yhtä lailla helppoa olla jotakin, olla samassa, yhdessä, tarinassa.

img_20161209_182019

Mainokset

1 thought on “Tarinoiden äärellä, hiekansiruna, jonakin”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s