koulu, opettajuus

Kuinka selvitä sijaisuudesta?

 

Osa armaista opekollegoista on ilmoittanut somessa, että kevätlukukausi alkoi jo. Oma lomani kuitenkin jatkuu vielä tämän viikon, kiitos aikaisin aloitetun syyslukukauden.

Viime syksy oli urani ensimmäinen sijaissyksy. Perheen etu pakotti pistämään asiat uuteen järjestykseen, joten jouduin sanomaan hyvästit rakkaalle työyhteisölleni, viralleni, paljolle hyvälle, ja koettamaan onneani sijaisuuksien metsästäjänä. Ensimmäinen väijytys viime keväänä onnistui – pääsin lukuvuoden mittaiseen sijaisuuteen kiinni. Joten tässä sitä ollaan. Puolen vuoden sijaiskokemuksella ladonkin nyt pöytään itseäni eniten auttaneet vihjekortit.

  1. Älä tiedä kaikkea. Ei kukaan tiedä. Jos väität tietäväsi, kukaan ei usko. Jos etenkin teineille väität tietäväsi, se ei jää siihen, että kukaan ei usko. Jäät kiinni valehtelusta ja siitä ei ikinä seuraa hyvää. Ole siis paljosta tietämätön.
  2. Jos et tiedä, kysy. Vaikka tiedätkin, kysy. Aina kun voit, kysy oppilailta. Kun paljastat tietämättömyytesi ja luotat oppilaan tietoon, et menetä kasvojasi, vaan saat ne.
  3. Pyydä apua. Kukaan ei rakasta säheltäjää, joka ei osaa käyttää luokan teknisiä vimpaimia. Vielä vähemmän rakastetaan sitä, joka peittelee sitä, että säheltää ja yrittää ottaa tilanteen haltuun. Minun ratkaisuni on ”Whaat! Apua, miten nää kajarit saa päälle!?” Luokasta löytyy aina joku ihana avulias, joka taas rakastaa sitä, että saa ottaa tilanteen haltuun.
  4. Valmistaudu. Valmistaudu jokaiseen tuntiin kuin se olisi ensimmäisesi ja viimeisesi. Valmista takaportillekin takaportti ja lisäsalakäytävä, laadi varasuunnitelmalle back up plan. Tämän jälkeen ole valmis luopumaan kaikista suunnitelmistasi ja menemään tuntitilanteen mukana mutta pitämään tunnin silti aisoissa. Helppoa, eikö? (Paitsi että kts. kohta 8.)
  5. Opettele nimet. Nimissä on kaikki voima ja kunnia ja arvostus. Anonyymit oppilaat ovat valtiaita. He tietävät, että sikailla saa, koska sijainen ei voi kannella – se ei tiedä, kuka teki ja mitä, koska nimettömyys.
  6. Opettele nimet.
  7. Keskity olennaiseen. Olennaista on se, mitä luokassa tapahtuu. Projekteihin ehtii  myöhemminkin uralla. Oppilaiden kanssa saat vain käsillä olevan hetken. Jokainen niistä on kullanarvoinen. Ei ehkä sinulle, mutta oppilaille. Opettajalle jokainen tunti on vain yksi tunti muiden joukossa, aina se sama Kalevala, jakokulma, Aasian kartta ja talvisota täältä ikuisuuteen. Oppilaalle jokainen tunti on ainutkertainen kokemus. Keskity siis olennaiseen.
  8. Relaa. Aina ei oo aikaa. Aina ei ehdi. On ihan OK laittaa joskus video pyörimään ja miettiä jatkokysymykset siinä samalla katsellessa liikkuvaa kuvaa. On ihan OK pitää välillä tunti vailla korkeita tavoitteita. Tavoitteettomuus muuttuu kuitenkin äkkiä tavoitteellisuudeksi: Alias-kilpailu onkin esiintymistaitojen harjoitus, Robinin kuuntelu menee runoanalyysistä.

    15876166_385131365165685_2379035170402467840_n
    Löydä kaiken tietämättömyyden keskellä joka päivä sisäinen nerosi. Se on olemassa. Luota siihen. 
  9. Käytä oppikirjaa. On OK käyttää oppikirjaa, oli se sitten paperiopus tai verkossa. Kirjassa on ihan hyviä tehtäviä. Materiaalia saa laatia opetustyössä maailman tappiin asti, jos sille tielle lähtee. Älä laadi. Käytä viisaampien tekemiä materiaaleja.
  10. Anna tukea ja vaadi sitä. Luota työyhteisöön. Luottamus synnyttää luottamusta. Jos osoitat, että tarvitset kollegan apua, osoitat olevasi ihminen. Kerro murheet, älä jää niiden kanssa yksin. Tässä duunissa vertaistuesta on enemmän kuin apua. Tuo esiin omat vahvuutesi, ja anna vastavuoroisesti tukea työkaverille. Ole olemassa.
  11. Naura. Minä nauran olkapäät hytkyen ja äänettömästi. Se on kuulemma hassua. Sitä voi matkia. Ja kun oppilaat matkii sua, naura sillekin. Naura sille ja osoita, että hyväksyt niiden havainnon, heittäydy, ole messissä. Ja naura taas.
  12. Sano huomenta, sano päivää, kiitä, kysy, mitä kuuluu. Pyydä anteeksi. Tarvittaessa keneltä vaan.
  13. Ole oma itsesi. Senhän kaikki jo tietääkin. Itseään ei saa alistaa työlle, mutta itseään ei saa hukatakaan työnteossa.
  14. Rakastu työhösi joka päivä uudelleen. ❤

Mahtavaa sijaiskevättä kaikille meille sijaisille!

ps. Vaikka tilanne näyttäisi huonolta ja epätoivoiselta, kyllä niihin vakipaikkoihin pääsee näinäkin aikoina kiinni- se voi toki ottaa aikansa. Tee vain parhaasi, äläkä ikinä lakkaa yrittämästä!

15538512_577219062475851_7410071994495926272_n
Syyslukukauden jälkeen, joulujuhlan jälkeen. Kruunasin oman heittäytymissyksyni osallistumalla opettajien joulunäytelmään – miekka kädessä siitä todisteena. Hauskaa oli, suosittelen! 😀

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s