Työtunnelmointia

09012017

Maanantaiaamu. Parkkipaikalla tutut autot. Pakkanen on poistunut niiden pinnalta matkan aikana; siellä täällä huolimaton lumipaakku takapuskurissa. Ihan kuin ennen joulua. Käännän oman menokkini ruutuun ja tajuan: se kaksi viikkoa oli ja meni, ja arki jatkuu niin kuin mitään lomaa ei olisi ollutkaan.

Takki työhuoneen naulaan, villasukat pois saappaista (en ole edelleenkään löytänyt sopivia sisäkenkiä, jalat hikoavat suotta, mutta minkäs teet – kesätennareita käytän vasta kun nilkat saavat taas sään puolesta näkyä). Huitaisen hiirtä, mutta mitään ei tapahdu. Ei tietenkään. Koneet ovat olleet kokonaan kiinni.

Opehuoneessa tapailen sanoja. Hyvää huomenta/uutta vuotta/tätä vuotta. Pidemmälle en pääse. Kiva nähdä takertuu kurkkuun, mitä kuuluu ei kuulu mihinkään. Päädyn silmäämään jokaista, jotta edes katseeni sanoisi, että täällä ollaan ja hyvin menee vaikka aivot ovat jääneet peiton alle, kuusen alle, hypänneet rutattujen lahjapapereiden kanssa roska-auton lavalle, kuivuneet liiallisesta kahvin ja glögin juonnista. Etsin  lukujärjestystä, mutta silmissä vilkkuu vain joulutortun sakarat.

Tunti alkaa. Puolet oppilaista on mennyt vanhasta muistista väärään luokkaan. Käyn vaihtamassa saappaat villasukkiin. Oppilaiden ilo tarttuu. Yritä siinä nyt pitää vakavaa naamaa ja muistuttaa kirjallisuusesitelmän tekemisestä, kun silmät tirskuvat vettä samaan tahtiin kajareista pomppivan Arttu Wiskari -muunnelman kanssa. Muistan, mitä olen lomalla kaivannut.

10012017

Tiistai alkaa julmemmin. Koko elävä ruumis on kuin kiveä. Melkein ehdotan voimistelua ensimmäisen tunnin aluksi, mutta luokasta kantavat kysymykset vievät mennessään, kuuluu sentään mitä kuuluu.

Olen tullut paikalle viime tipassa, päivä hahmottuu sitä mukaa kun vastailen luokan mietteisiin. Tehtävien jako rakentaa työrauhan. Etsitään omaa opiskelusoppea, osa keskustelee, osa lukee, osa kirjoittaa. Ajatuksia syntyy, seikkailut etenevät, maailmoja rakentuu. Ilmassa tuoksuu tavoitteellisuus ja motivaatio, hyvä itsetunto ja yhteishenki. Kellun tekemisen maininkien mukana.

Toisella tunnilla olen sijainen. Tai sijainenhan olen muutenkin, mutta vielä enemmän sijainen. Sijainen ryhmälle jota en tunne. Viiden minuutin jälkeen tiedän nimet, seitsemän minuutin jälkeen tiedän, mitä tehdä, koska kysyn ja luokka kertoo. Sama tuoksu leijuu ilmassa. Tunti on ilo.

Vanha kunnon Eino saapuu luokkaan ennen ruokailua. Ensin joutsenten selässä, lentäen kohti Lapin kesää. Ääni vain on Robinin. Hymyilevä Apollo kuulostaa kaihoisalta karavaanilta, keinut keinahtelevat kuin poskea silittäisi. Leino on tätä päivää. Tätä päivää on helpompi opettaa kuin yli sadan vuoden takaisia. Muinaisia.

Arki on tänään vahvemmin läsnä kuin eilen, se tuntuu hyvältä. Käytävillä on oppilaat kysymyksineen, hymyineen, kepposteluineen, luokissa sama. Alkaa tuntua siltä, että olen taas työni tasalla. Läsnä. Vaikka niskassa on jäykkyys ja jumitus, mieli on hahtuvainen. Jatkuvaan talveen astuu keveys ja lentoonlähdön mahdollisuus.

Ja sitten: Työryhmäpalaverissa alkaa päänsärky. Mikään ei lennä nyt.

11012017

Ketään ei kiinnosta keskiviikko. Työt eivät takerru, ketään on irti niistä. Minä olen se ketään, jolla on tehtävälista: viesti sinne, viesti tänne, viesti vielä rehtorille, laadi muistio, ja lukupäiväkirjamalli, valmistele huomiset tunnit, huominen iltaopetus, huominen elämä, arvioi kirjeet, laadi kirjallisuustyön ohjeet, laadi. Saa sata luovaa ideaa, viesti vielä hetki. Yritän innostua mutta minua innostaa vain kirjoittaminen.

On opetukseton päivä.

Aamukymmeneen mennessä olen lukenut lehden (siellä oli artikkeli suomen kielestä ja kielijuttu sanonnoista).

Tehokas opettaja olisi ajanut töihin. Tänään hemmottelen silti hartioitani, jätän kahden tunnin istumisen autonratissa väliin. Istun sen sijaan niskajumisena kymmenen sormea näppäimistöllä ja teen sitä mistä eniten nautin vaikka pitäisi tehdä sitä mistä minulle maksetaan palkkaa. Sähköposti on sentään auki.

Kirjoittaminen vetää puoleensa. Sanoja putoilee. Elämä on ruudulle ilmestyvissä kirjaimissa ja juuri nyt se tuntuu hyvälle. Monitehtävöin ja työrupeamoin viltin alla villasukat jalassa. Keitän iltapäiväkahvin vain itselleni. Ensi viikolla ajanen keskiviikoksikin työpaikalle – ja keitän iltapäiväkahvin opehuoneelle. Toisaalta – työhuoneenkin näppäimistö on samalla tavalla sormieni vastinkappale. Jäänen myös sen ääressä sanojen laineille.

Viestit lähtevät, tekeminen ja tekemättömyys, ajatusten ajelehtimiselle annettu aika puskevat esiin ideoita, joita muuten ei olisi tullut. Keskiviikko kierähtää kiinnostavan puolelle. Ketään kiinnostaa, kiviäkin.

12012017

Kun kuu pitää hereillä puoli yötä lasta, aikuista ynnä kuutta huolella valittua pehmokaverusta, joista kutakin täytyy siirrellä tyynyltä toiselle ja kainalosta kainaloon, vaatisivat tämänkin päivän takut jo kampaamista ennen kuin opetus edes alkaa.

Olen töissä kuitenkin jo kahdeksalta, vaikka kello kutsuu tunnille vasta kymmenen aikaan. Eilisen rästit muuttuvat merkinnöiksi ”tämä tehty” -listalla. Haen kahvia.

Yhdessä luokassa aiheutan epäluuloa, yhdellä ryhmällä on ollut ikävä. Ruokailussa rutiinit on hukassa – otan leivänpäälliset, mutta unohdan leivän, maitoa kaataessa etsin turhaa lasia tarjottimelta. Lautasliinakin unohtuu. Viimeiselle tunnille säntään suoraan äkillisestä välituntipalaverista, keräilen itsenäni, oppilailla on hauskaa. Hetken päästä myös minulla.

Olo on väsy, mutta terävä. En valita unohtuneesta esitelmästä, vaan vedän rennosti esiitymisharjoitustunnin. Metelöinnin taltutan ääneenlukutehtävällä – sen jälkeen onkin sopivaa ryhmärunoilla. Kuulumisia kysellään, kerrotaan murheita, ihmetellään, opitaan. Juuri tänään pidän työstäni erityisen paljon. Minä toimin taas.

13012017

#perjantai #kolmastoista #jyränalla #mikämaa #aivot #taashuonostinukuttuyö #kahviakoneeseen #missämunoppilas #sähköpostivääräänpaikkaan #eiku #aivot #missäolette #peruskoulu #lukio #aivot #väsynytopettaja #einäin #kiittiheiiii

Olen ollut töissä vartin.

Ykskaks seuraa tehokas puolituntinen: pyyhkäisen ylitsepääsemättömien tehtävien kansioon upottamieni töiden läpi kuin tuulispää. Mietin niitä oppilaita, joiden projekteihin varattu kaksoistunti on penkillävalumista, tekemättömyyttä. Joita patistan ja patistan mutta mitään ei tapahdu ennen kuin viimeisenä iltana ennen palautuspäivää. Mä oon ite just se oppilas. #miksmätajuuntäntaasvastanyt

Tunnit alkavat. Lento alkaa. Syntyy runoja, pohditaan politiikkaa. Mietitään suomalaisuuden ydintä. Predikaatit vievät mennessään. Olen avoin: paljastan imurin olleen eteisessä jo viikon ja tunnustan tietämättömyyteni poliittisen päätöksenteon kiemuroista. Kerron rakastavani Kiannon Punaista viivaa ja pelkääväni Oksasen Puhdistusta.

Lento jatkuu läpi päivän. Kipitän käytävillä välituntivalvojana, juoksen portaita ylös alas, kyselen kuulumisia, patistan opiskeluun ohikulkevia abeja. Opehuoneessa höpötellään hilpeitä. Perjantain kepeys, vapaapäivän odotus, edessä oleva kahden vuorokauden aikatauluttomuus. En vaihtaisi tätä tunnetta mihinkään.

Auto odottaa omalla paikallaan, valmiina kohtaamaan jäiset käänteet, kireät mutkat, nelostien suoruuden ja toiset työmatkalaiset. Viikonloppu, olen valmis!

 

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s