koulu, oppiminen

Uusi OPS ja arvioinnin ulottuvuuksia

Kaikki vaikuttaa aina alkuun kammottavalta. Tällä kertaa se outo ja kammottava tuntui olevan uuden OPS:n arviointiosuus.

Rymistelin aihetta käsittelevään vesoon kesken kaiken. Lukion ja yläkoulun yhteisen opettajan arkea – pitäisi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa: opiskelijoita ei kuitenkaan voinut jättää uusintakokeeseen keskenään. Kuka tahansa tietää, että ensimmästen minuuttien poissaolo mistä vaan ei ole se paras juttu. Jotta kun siinä katselin auditorion valkokankaalle heijastettuja käppyröitä, alkoi tuntua siltä, että en takuulla osaa arvioida enää ikinä ja ketään enkä varsinkaan mitenkään. Alkoi myös tuntua siltä, että pitääkö jokainen mahdollinen kognitiivinen prosessi lukita taulukkomuotoon ja opettaa oppilasparat rastiruutuilemaan itsensä ja kätensä kipeiksi. Ei kiitos, missä alanvaihto?

Luento sai kehuja – konkreettiset esimerkit avasivat asiaa. Myöhästymiseni takia nyökyttelin, mutta aavistuksen vaikeasti. Luento oli varmasti hyvä, siinä kerrottiin jo toteutetuista asioista. Itse kuitenkin ahdistuin. Olin lukkojen takana, ja ihan omaa syytä.

Myöhästymiseni oli kuitenkin lopulta etu. Se pakotti minut palaamaan uudemman kerran arvioinnin perusteiden äärelle.

VUOROVAIKUTUKSESTA

Tein mitä kuka tahansa tekee tänä päivänä: googlettelin. ”Suuri osa arvioinnista on opettajien ja oppilaiden välistä vuorovaikutusta”, luin löytämistäni Eija Vitikan luentodioista. Pohdin koko veson alkupuoliskon pienessä mielessäni sitä kamalaa kaavakevuorta, joka tästä uudesta arvioinnista seuraa. Sitten tajusin. Vaikka arvioinnin prosessit ja vaiheet ja tavoitteet ja vaatimukset tuleekin tehdä entistä paremmin oppilaille näkyväksi – ja nimenomaan kirjalliseen muotoon – suurin osa arvioinnista on sitä, mitä tähänkin asti: suoraa ja välitöntä palautetta oppimistilanteessa.

Nimenomaan tämän suoraan annetun arvioinnin hedelmiä on aivan mahtava nauttia pitkin päivää:

Ope, multa tais unohtua tekstistä kappalejako.

Ope, mun mielestä toi mun esitys oli hyvä, mutta mulla ois tekstin tukena voinut olla pari kuvaa.

Ope, multa jäi tästä osa pilkuista pois, kun en vielä osaa niitä kunnolla, mutta onko tää pilkku oikein?

Kun arviointia ja palautetta jaksaa antaa pitkäjänteisesti, alkavat oppilaat väistämättä tekemään itsekin havaintoja omasta työskentelystään, asettamaan uusia – ja omia – tavoitteita, tiedostamaan osaamistaan. Arviointi siis ”edellyttää opettajilta vuorovaikutusta oppilaiden kanssa sekä oppimisprosessiin liittyvää havainnointia.”  Jos vaihta subjektiksi ”opettamisen”, niin alkaa jo kuulostaa ihan taatusti kaikille tutulta. Uudessa OPS:ssa ei olla keksimässä arvioinnin osalta pyörää uudelleen. Siinä ainoastaan kirjoitetaan auki niitä asioita, jotka ovat olleet kouluilla toiminnassa jo kauan. OPS toki näyttää kaikkine taulukoineen hengästyttävältä.

Hengästymiseen ei kuitenkaan oikeasti ole syytä. OPS:ssa toki luodaan raamit opetukselle ja arvioinnille, mutta ennen kaikkea jokainen uusi OPS on ajattelutapa, joka sisäistetään pikkuhiljaa OPS-työtä tehdessä. Hienointa on se, että paikallisella tasolla OPS on yhtä lailla vuorovaikutteinen. Painopistealueet ja käytännön työn yksityiskohdat sovitaan paikallisesti. OPS toimii niin kuin ohjaa – se asettaa opettajat arvioimaan omia tavoitteitaan, asettamaan uusia ja määrittelemään, miten niitä kohti kaikista parhaimmalla tavalla päästään. Nerokasta, sanoisinko!

ITSEARVIOINNISTA JA VERTAISARVIOINNISTA

”Itsearvoinnille pitäisi olla opetuksessa jatkuvasti tilaa ja mahdollisuuksia ja antaa jopa itsearviointiin liittyviä tehtäviä,” toteaa Erja Vitikka Opetushallituksesta videohaastattelussa Arviointi ja uusi OPS. Sama pätee vertaisarviointiin. Uskoisin, että juuri tässä kohtaa mielensopukoihin alkaa kasvaa kuva siitä lomakevuoresta. Miten pienet pallerot jaksavat jatkuvasti täyttää itsearviointilomakkeita? Eikö siihen kyllästy? Ihan varmasti kyllästyy. Siksi kannattaa muistaa, että kun itse- ja vertaisarvioinnin ottaakin opetuksessa luontevaksi osaksi arkea, siihen kasvaa huomaamatta. Kyseessä ei ole edes mikään uusi asia. Molempia arviointimuotoja on ollut koulussa jo pitkän aikaa.

Omasta arjesta poimin muutaman esimerkin. Levottoman Alias-tunnin jälkeen aloitin seuraavan tunnin kysymyksellä: minkälainen fiilis jäi edellisestä tunnista? Onnistuiko luokan työskentely? Saan vastaukseksi pohdintaa siitä, miten luokassa oli aika paljon melua ja ryhmätehtävä ei mennyt parhaalla mahdollisella tavalla, koska tilanne oli niin levoton ja jopa välillä vihamielinen. Toisaalta luokassa pohditaan myös sitä, että ryhmien vuorojen jakamiseen tarvittu tiimalasi oli hukassa – ja se oli open syy, myönsin. Jonkun olisi kannattanut ottaa esimerkiksi kännykän sekuntikello avuksi. Minun ei toisin sanoen opettajana tarvinnut nostaa esiin tunnin ongelmakohtia tai miettiä ratkaisuehdotuksia. Oppilaat oivalsivat ne itse. Seuraavalla tunnilla tiimalasi oli mukana. Kun meno meinasi silti lähtä lapasesta, en ehtinyt alkaa toppuuttelemaan – oppilaat tekivät sen itse.

Toinen yksinkertainen tapa ohjata kohti arjen itsearviointia on pyytää esimerkiksi suullisiin esitelmiin salamapalaute luokasta. Alkuun palaute on tyyppiä ”ihan hyvä”. Tärkeintä onkin aloittaa siitä, että palautetta ylipäänsä tulee. Pikku hiljaa voi vaatia ja opastaa kohti: miten havaintomateriaali toimi, mitä olisi voinut tehdä paremmin, miten ulosanti, mikä oli toimivaa, mitä kannattaa harjoitella.

Tässä opettajan kannattaa toimia mallina: antaa itse suullista palautetta paljon ja korostaa, että jokainen luokassa pidetty suullinen esitys on harjoitustilanne. Kerrotaan, mitä aiheesta on saatu selville tai tiedetään ja harjoitellaan esillä oloa. Jos se on tukalaa, se saa olla. Jos ääni on hiljainen, sitten kuulijoiden tehtävä on olla entistä tarkempana. Opettaja voi ohjata vertaisarvioinitia omalla esimerkillään kannustavaan ja rakentavaan suuntaan. Toisin sanoen: ”Arviointi ja siihen perustuva palautteen antaminen toteutetaan osana päivittäistä opetusta ja työskentelyä.”

Arviointi on läsnä myös teknologian kanssa. Kun kiertelen luokassa oppilaiden tehdessä kirjoitelmia tai ryhmätehtäviä koneella, on helppo osoittaa näytöltä kohta, jossa on korjattavaa. Sen sijaan, että pyydän ”lisäämään ison kirjaimen” tai ”korjaamaan virkerakennetta” tai ”lisäämään vielä kuvia”, kysynkin ”miten paikannimet kirjoitetaan?” tai ”luepa tuo virke ääneen, mitä huomaat?” tai ”miten tästä diasta saisi elävämmän tai katsojalle mielenkiintoisemman?”.

Annan palautetta mutta samalla ohjaan oppilasta itse arvioimaan tuotostaan. Ohjaan, en korjaa. Tämäkään ei ole toki uutta. Näinhän opettaja ja ohjaaja toimii. Haluankin nostaa tämän esiin vain, koska helposti unohtuu, missä kaikessa arjen tekemisessä palaute ja (itse)arviointi on jo mukana. Samoin luokassa käytettävät oppimispelit toimivat arvioinnin osana siinä mielessä, että ne antavat oppilaalle ja samalla opettajalle tietoa sekä ryhmän että oppilaan tasota. Oma teknologiakammokin on laantunut, kun olen alkanut hahmottaa pelillisyyden ja arvioinnin yhtymäkohtia.

Mitä alemmilla luokka-asteilla ollaan, sitä strukturoidumpaa itsearvioinnin tulee olla. Itsearviointi ei ole tehtävä, joka suoritetaan, vaan se on itsereflektion harjoittelemista. Tätä puolta avattiin mainitsemassani veso-koulutuksessa hienosti. On ollut esimerkiksi hauska huomata, että jo varhaiskasvatuksessa ohjatataan tätä kohti: toki kaksivuotiaan on hieman vaikea hahmottaa omia taitojaan, mutta silti vasu-lomakkeeseen sain täytettyä lapsen itsensä kertomana että ”osaan pomppia”. Yläkoulussa ja lukiossa alkaa jo riittää, että kertoo ennen tehtävää, mitä asioita tässä harjoitellaan ja mihin kannattaa kiinnittää huomio. Tehtävän lopussa voikin kysyä joko suullisesti tai kirjallisesti (riippuen tehtävän laadusta), mitä osasit, missä haluat lisäharjoitusta ja mitä tekisit toisin.

”Ylemmillä luokilla huomion kiinnittäminen onnistumisiin ja vahvuuksiin on edelleen tärkeää, mutta oman oppimisen ja opintojen edistymisen tarkastelu voi olla analyyttisempää. Se ohjaa oppilaita toimimaan yhä itseohjautuvammin. Myös tällöin opettajien on tärkeä kehittää oppilaiden keskinäistä arviointikeskustelua eli vertaisarviointia osana ryhmän työskentelyä. Näin oppilailla on mahdollisuus oppia antamaan ja saamaan rakentavaa palautetta. Itsearvioinnin ja vertaisarvioinnin avulla jokainen oppilas voi tulla tietoisiksi edistymisestään ja ymmärtää, miten itse voi vaikuttaa oppimiseensa ja koulutyössä onnistumiseen.” (OPS2016.)

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana suurin osa suorittamastani arvioinnista on yhdistelmää juuri opettajan suorittamasta arvioinnista, itsearvioinnista ja erilaisista oppimistuloksia kuvaavista projekteista ja portfolioista. Joillain draamakursseilla itsearviointi on oikeastaan ainoa keino saada käsitystä oppilaan kehityksestä, ymmärryksestä ja osallistumisen mahdollisuuksista. Esimerkiksi joku tunneilla vähemmän aktiivinen on seuraamalla saattanut päästä kiinni omiin vahvuuksiin esiintyjänä ja hankkia ymmärrystä draamasta teoreettisella tasolla. Olisi väärin antaa tällaiselle heikko arvosana vain muita vähäisemmän osallistumisen vuoksi. Toisaalta taas oppilas, joka on ollut tunneilla todella aktiivinen, mutta jonka kirjalliset taidot ovat heikommat, ansaitsee kenties ihan saman arvosanan, vaikka ei oppiminen näkyisikään samalla tavalla esseessä.

Arviointi perustuu siis sekä opettajan havainnointiin että oppilaan omaan arviointiin. Arvioinnissa kannattaakin muistaa kattavuus. Huhdan sanoin: ”mitä useammasta lähteestä saamme tietoa omasta osaamisestamme, sitä todennäköisempää on, että meille muodostuu tarpeeksi monipuolinen ja realistinen taito arvioida itseämme” (Huhta 2003: 10).

ARVIOINTI ON KAIKKIEN YHTEINEN JUTTU, KOSKA PÄÄMÄÄRÄKIN ON YHTEINEN

Mitä arvioinnilla tavoitellaan? Sitä, että oppilas saa ajantasaista ja realistista tietoa osaamisestaan. Itse pyrin siihen, että arviointi olisi koko ajan läpinäkyvää- Oppilaille on tärkeää tehdä selväksi, mitä he opiskelevat ja minkä takia (ks. Hayward 2012: 129). Heidän tulee olla tietoisia esimerkiksi eri projektien tavoitteista ja päästä mukaan arvioimaan, miten he tavoitteissaan onnistuivat. Edellä mainitut kysymykset ”missä onnistuit?” tai ”mitä olisit voinut tehdä toisin?” toistuvat luokassani usein.

Kun oppilaat tottuvat siihen, että heillä on oikeus arvioida omaa osaamistaan siinä missä opettajallakin, he oppivat pikku hiljaa myös itse reflektoimaan, miten he oppimisessaan edistyvät. (Ks. Hayward 2012: 128.) Toki aina löytyy joukosta myös niitä, joille itsearviointi on jatkuvasta käytöstä huolimatta hankalaa, mutta sen ei pidä olla este itsearvioinnin käytölle osana arviointia.

Yhteistyö kotien kanssa on osa hyvää arviointikulttuuria.” Wilma tarjoaa tähän loistavan välineen. Palaute oppitunneista kulkee koteihin välittömästi. Itse annan Wilmassa sekä ryhmäpalautetta että henkilökohtaista palautetta, tästä löytyy lisää aiemmasta postauksestani. Parasta Wilmassa on kanavan avoimuus. Se, että aktivoiduin käyttämään Wilmaa nimenomaan palautteenantamiseen, alkoi juuri yhden vanhemman yhteydenotosta. Hänen lapsensa hoiti koulutyön hyvin – Wilma ammotti tyhjyyttään. Vanhemman pyyntö olikin, että jos edes silloin tällöin saisi jonkin kommentin, arvion tai palautteen Wilman kautta siitä, miten lapsella koulussa menee. Nyt pyrin jatkuvasti muistamaan kannustavan ja rakentavan palautteen annon Wilmassa.

Arvioinnin myötä saatu tieto auttaa myös opettajia suuntaamaan opetustaan oppilaiden tarpeiden mukaisesti.” Jälleen kerran uudessa OPS:ssa ei ole mitään uutta. Tämä nimenomaan on arvioinnin tehtävä. Arviointi on työväline. Se tulee nostaa ohjastajan paikalle työnteon ja oppimisen rattaisiin, toimimaan aktiivisesti ja määrätietoisesti. Sitä ei saa heilutella saavuttamattomissa olevana porkkanana oppimisen edessä. Arviointi sinänsä ei ole tavoite. Elämä on. Taas ollaan vanhojen totuuksien äärellä: Nōn scholae, sed vītae discimus.

Vaikka sekä oppilas että hänen huoltajansa otetaankin uuden OPS:in mukaisesti entistä tiiviimmin mukaan arviointiin esimerkiksi säännöllisesti käytävien arviointikeskustelujen myötä, ei se poista opettajan vastuuta ja valtaa arvioijana. Arviointi on ja tulee olemaan aina vallankäyttöä, mutta ollakseen oppimista tukevaa, sen tulisi olla vastuullista vallankäyttöä (Huhta & Takala 1999: 180). Arjen työnteossa kysymys arviointiin liittyvästä vallasta ja vastuusta jää helposti tiedostamattomalle tasolle. Näin ei saisi olla, etenkin kun arviointi on juuri yksi niistä opettajan työvälineistä, joilla voi huonosti käytettynä tuhota kokonaan oppilaan halun ja motivaation oppia (Harlen 2012: 172).

Esimerkkinä yhdessä ryhmässä pari oppilasta oli analysoinut hienosti novellin sisältöä. Jo tunnilla kuitenkin jouduin huomauttamaan, että oppilainen laatimat tekstit eivät olleet tavoitteiden mukaisia. Oli tarkoitus harjoitella analyysitekstiä, jonka jokaisen kappaleen laatimiseksi oli vielä omat tavoitteensa (harjoitus oli ensimmäinen lajiaan). Rakkaat sankarit olivat ohjeita vastustaen kirjoittaneet vastaukset ranskalaisin viivoin, ja päättivät, etteivät kirjoita tavoitteiden mukaista tekstiä.

Arviointia tehdessäni oli pakko eritellä, mistä numero koostui: että muistiinpanoissa oli kyllä kaikki analyysitekstin sisältöelementit, mutta koska oppilaat eivät olleet pyynnöistä huolimatta noudattaneet ohjeita, arvosana jäi heikoksi. Kerroin myös syyn: teksti ei osoittanut, millä tasolla tyyppien tekstinrakentamisen taidot olivat. Syy hyväksyttiin ja ymmärrettiin. Seuraavaan tehtävään suhtauduttiinkin ihan eri vakaudella. Minun vastuuni opettajana on toisin sanoen avata arviointia oppilaille ja vanhemmille. Pelkkä numero kirjoitelman alalaidassa ei kerro mitään.

(Edit: Tässä tapauksessa en tarjonnut oppilaille mahdollisuutta uudelleen kirjoittamiseen, koska mahdollisuuksia oli jo tarjottu luokassa. Useissa tapauksissa tekstit tulevat ensin opettajalle ensimmäiselle arviointikierrokselle, jonka aikana käydään läpi, mitä kehitettävää tekstissä vielä mahdollisesti on. Kun oppilas muokkaa tekstin yhteisesti sovitun perusteella, saa työstä arvosanan – edelleen kommentein. Näin arviointi ja oppimisprosessi sitoutuvat saumattomasti yhteen.)

PAIKALLISIA RAAMEJA KOHTI

Onneksi meidän ei opettajina tarvitse laatia tavoitteita itse. Nimenomaan tässä opsin raamit ovat tuki ja turva ja oikeudenmukaisuuden tae. Lisäksi esimerkiksi lukiossa ylioppilaskokeet toimivat aina hyvänä palautteena siitä, onko arviointi valtakunnallisten kriteerien mukaista. Jos arviointi jää vallankäytön asteelle, tulee arvosanasta helposti palkinto tai rangaistus, vaikka arvioinnin tarkoitus on olla realistinen kuvaus taidoista ja oppimisesta (ks. Harlen 2012: 181).

Realistisuusvaatimus saattaa välillä tarkoittaa enemmän työtä opettajalle: oma periaatteeni on, että kenenkään arvosana ei lähtökohtaisesti saisi olla heikko esimerkiksi vain siksi, että oppilas on laiska palauttamaan tehtäviään. Tällaisessa tapauksessa opettajan tehtävänä on järkevissä rajoissa kannustaa ja ohjata tehtävien tekemiseen ja niistä suoriutumiseen ainakin oppilaan oman tason mukaisesti, joskus jopa kädestäpitäen. Tämä vaatii aikaa ja resursseja, mutta toisaalta auttaa oppilasta saavuttamaan tasonsa. Etenkin pienessä koulussa ja pienissä opetusryhmissä tämä on tarpeen mukaan toteutettavissa.

Yksittäisillä opettajilla on toisin sanoen olemassa valtavasti hienoja keinoa käyttää arviointia oppimisen tukena. Uuden opetussuunnitelman paikallisia osuuksia mietittäessä olisikin hyvä saada jo näitä olemassa olevia käytänteitä näkyviksi. Toisin sanoen: ”Oppimisen arviointia koskevaa opetussuunnitelmaosuutta laadittaessa pohditaan erityisesti, miten arviointia ja palautteen antamista kehitetään oppimista edistävänä pedagogisena kokonaisuutena.”

Oppimista tukevan arvioinnin avainsanoiksi nostaisin sellaiset kuin realistinen, positiivinen, onnistuminen ja kannustaminen. Arvioinnin yksi tavoite on ohjata oppilasta tai oppijaa tunnistamaan omat vahvuutensa (ks. esim. Ahola 2012: 56). Kun ensi viikolla osallistun veson toiseen osaan, menen ajoissa paikalle ja yritän pitää mielessä tämän pohdiskeluni – ja samalla avata mieleni sille, mitä kollegoilla on arvioinnista sanottavaa. Arviointi ei ole yhden yksittäisen opettajan laput silmillä -maailma. Se on avoin, vuorovaikutuksessa syntyvä ja elävä kokonaisuus. Myös tämän ajatuksen soisin opsista löytyvän.

 

Sitaatit:

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Helsinki 6.3.2015, Arviointi, OPS2016, diat

Video ”Arviointi ja uusi OPS / Erja Vitikka, Opetushallitus”, julkaistu 27.1.2016. Linkki videoon.

Muuta lukemistoa arvinoinnista:

  • Hayward, Louise 2012: Assessment and learning: The learner’s perspective. ­– J. Gardner (toim.): Assessment and learning. London: SAGE Publications Ltd, 125–139. Saatavana e-kirjana: https://jyu.finna.fi/Record/jykdok.1418302.
  • Huhta, Ari & Takala, Sauli 1999: Kielitaidon arviointi. – K. Sajavaara & A. Piirainen-Marsh (toim.), Kielenoppimisen kysymyksiä 179–228Jyväskylän yliopisto: Soveltavan kielentutkimuksen keskus.
  • Huhta, Ari 2003: Itsearviointi kielitaidon arviointimuotona. – A. Airola (toim.), Kokemuksia suullisen kielitaidon arviointihankkeesta 20–37. Joensuu: Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu.
  • Martin, Maisa 2007: A Square Peg into a Round Hole? Fifteen years of Finnish as a second language research. – Nordand. Nordisk tidsskrift for andrespråksforskning 2/1 s. 63–86 (verkkoversiossa s. 1 – 22).
  • Tarnanen, Mirja, Huhta, Ari & Pohjala, Kalevi 2007: Mitä on osaaminen? Kielitaidon arviointi vastaajana. – S. Pöyhönen & M.-R. Luukka (toim.), Kohti tulevaisuuden kielikoulutusta. Kielikoulutuspoliittisen projektin loppuraportti 381–412. Jyväskylän yliopiston soveltavan kielentutkimuksen keskus. Saatavana verkossa: https://www.jyu.fi/hum/laitokset/solki/tutkimus/projektit/kiepo/projektin_loppuraportti/KIEPOn_loppuraportti.pdf.
  • Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet2014 (käyttöön 2016). Helsinki: Opetushallitus. Saatavana verkossa: http://www.oph.fi/ops2016/perusteet.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s