koulu, oppiminen, Uncategorized

Koevalvonnassa

Koevalvonnassa kaikki pysähtyy. On vain sähköinen sirinä, kattovalaisinten kylmä hohka, tuolien ja pöytien epämääräisyyttään häilyvät varjot. Paperille valuvat tai ruudulle ilmestyvät ajatukset, arvaukset, oivallukset, sovellukset. Tieto.

Minä olen vaatimaton valvoja. Villatakkiin kätkeytynyt, itseni olemattomaksi tehnyt. Virallinen vallanhaltija. Olen sanellut säännöt poistumiselle, opastanut kuinka pyydetään lisäpapaperia, lisäohjeita, lisähappea. Lisäaikaa ei saa, vaikka sitä olisi liian vähän, liian usein on liikaa.

Koe-elämässä ollaan turvassa tai turvallaan. Ollaan kaikki erikseen samassa tilanteessa. Maailmasta on muutamalla A4-arkilla eteenlevitettynä tarkalleen määritelty kaistale, s. 84 – 115, trigonometria tai kansainväliset suhteet. Punainen viiva tai Baudelairen koko tuotanto. Elokuvanhistoria. Lauseoppi. Englanti, ruotsi, ranska. Tai sitten pelkkä genetiivi.

Osaaminen pienoiskoossa. Ymmärryksen ja tiedoksi kutsuttujen ajatusten puristamista vaaditunlaisiksi lauseiksi, kaavoiksi, kuvioiksi, koukeroiksi.

Aina se ei onnistu. Viikonloppuna löysin biologian kokeen, osan omaa kouluhistoriaani. Viisi kaunokirjoitettua konseptisivua täynnä punakynäkorjauksia ja kysymysmerkkejä. Kokonaista kolme pistettä oli opettajaparka saanut puristettua epämääräisistä virkkeistäni irti. Ymmärrystä noin vitosen verran, sekin ehkä säälistä, koska senkään vertaa en tajunnut.

En minä luontoa edelleenkään ymmärrä. Minun kotini on kulttuurin puolella. Siksi tässä apeahkona aika-avaruuden hetkenäkin näen ympärilläni rujoa runollisuutta. Auditorion akustiikkalevyt heijastavat hiljaisuutta edesjatakaisin, aina uudelleen ja loputtomiin. Tämä on kapseloitunut hetki, kolmesta kuuteen tuntia irti elämästä, kiinni tietämisessä tai tietämättömyydessä, arvuuttelussa, osoittamisessa. Tahtoisin, että takarivistä asti paistaisi ylpeys opitusta. Ihan joka tuolilta se ei hehku. Paikoitellen pilkahtelee tuska ja epätieto, vai -toivo.

Minulla on tunnin vuoro. Minun ei tarvitse osata mitään, ei tehdä mitään, juuri nyt. Saan tuijottaa tyhjyyteen, olla olemassa olematta.

Ainoa toiveeni on, että sähköinen ympäristö säilyy. On lohdullista, kun ruudulla on vihreää ja teksti: ”Kaikki kunnossa”. Valvontakunnassa kaikki hyvin.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s