Ope tahtoo rokkaamaan

Velloin alkuvuodesta väsymyksessä. Laskin, kuinka monta maanantaita on hiihto/pääsiäis/kesälomaan. Vaikka #opehommat onkin se #parastyö, ylituntien paineessa joutuu välillä pinnistelemään. Niinpä minäkin olin sippi, rätti ja poikki.

Pahimmassa väsymyksessäkin on aina jotain hyvää: se, että työpaikalta löytyy yhtä väsyneitä, joilta saa taatusti vertaistukea ja ne, joita uupumus ei paina, jaksavat tsempata. Näinpä lähikollegani ja lähitsempparini ehdotti aamukamman tekemistä. ”Ja sit kun saavutat vaikka jonkun välietapin, palkitset itsesi.” Lähti toteutukseen. Asetin välietapikseni kansalaisopiston kauden loppumisen. Kakkostyön urakoinnin päätteksi olisi ansaitun hemmottelun paikka.

Mutta miten opettaja oikein hemmottelee itseään? Miten kukaan ylipäänsä hemmottelee itseään? Oma hemmotteluhistoria tuntee kirjahankintoja – muistan sen tunteen, kun lähdin hiihtolomalle Etelä-Suomeen kirjakaupan kautta, laukussa Harry Salmenniemen Kivirivit. Muumimukeja on myös tullut hankittua itsensäpalkitsemismielessä ja tämä perinne käväisikin mielessä. Tapa on jäänyt opiskeluajoilta, jolloin juhlistin tenttiurakkani päättymistä erään joulun kynnyksellä hankkimalla kuuluisan Millenium-mukin. Silloin mukin ostaminen oli opiskelijabudjetilla iso juttu. Nyt astiahankinnassa ei ole samanlaista hohtoa, kun keittiön kaapit ovat enemmän tyhjiä kuin täynnä. (Kirjahyllyn ylitursuaminen ei samalla tavalla haittaa…) Astiaan tyytyminen alkoi muutenkin tuntua näissä uuvahdusfiiliksissa hieman alimitoitetulta.

cropped-img_20141118_164528.jpg
Kivirivit Järein asein alustettuna.

Musiikki. Se se olisi. Elinkin monta viikkoa haaveilleen Ismo Alangon keikasta. Kun viimein päätin vinguttaa visaani verkkokaupassa, ilmestyi fb-feediini uutinen keikan loppuunmyynnistä. Se siitä sitten. Mutta kuin tilauksesta kaveri heitti viestillä ja vinkkasi Haloo Helsingin olevan ihan tässä huudeilla. Lippukauppaan siis! Tämäkin keikka oli toki loppuunmyyty, mutta takaportin tarjosi yhteislippu kahdelle keikalle. Toinen jäänee näkemättä, koska ei vanha jaksa ja miehelläkin on menoa, mutta hei: Haloo kutsuu!

Mitäpä tuumaa tämä opettaja tästä: Mä niin rokkaan! Teiniperspektiivistä täti-ihmisen rokkausuho kuulostanee laimealta, ja totta onkin, että tässä hurjassa nelikymppisyyden vaiheessa ilta ystävien kanssa hyvää musaa kuunnellen ei enää ole ihan samanlainen kuin nuoruusvuosina. Aikainen nukkumaanmeno on se, mistä yleensä on valmis maksamaan enemmän kuin valvomisesta. Haloo Helsinki on toki ihan mainio pumppu, vaikka en yhtään kyseisen kokoonpanon levyä omistakaan. Tälle keikalle mennäänkin puhtaasti ystävien takia ja siksi, että musiikki on hyvä syy heittää hetkeksi vapaalle. Pelkkä klubbailu ei enää ole se juttu, edellisestä krebailusta on vielä enemmän aikaa. Nyt enemmänkin chillaillaan, koska aina tulee aamu ja lapsi herää ja sitä rataa ja ensi viikon töitä pitää suunnitella jo lauantaina. Tai viimeistään sunnuntaina. Vaikka siis kuinka mielisi vapaalle, opeminä muistuttaa olemassaolostaan joka välissä.

Mutta seuraako opeminä keikkakatsomoon? Siinähän se roikkuu mukana, varjona. Keikalla en kuitenkaan ole kasvatusalan ammattilainen, vaan musadiggari, ystävä, mamma vapaalla ja nautiskelija. Vaikka teinivuosista on aikaa ja pogoilu ei enää suju entiseen malliin, veikkaanpa, että kyllä tänäkin viikonloppuna lähtee kone käyntiin viimeistään kun encoret pärähtää bassonjytkeineen ilmoille – ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa, ihan taatusti jo aiemmin.

Itsensä palkitsemisen ihanuudesta muistuttanut kollegani oli viisas. Opekin tarvitsee jotain odotettavaa. Koska nämä viikonlopun keikat meinasivat aikailun takia mennä sivu suun, otin opikseni: liput Kantolaan kuulemaan Axl Rosen laulantaa on jo ostettu, ja tartuin heti oikopäätä yllärinä tulleeseen mahdollisuuteen lähteä katsomaan Harry Potter ja salaisuuksien kammio -sinfoniaa syyskuiseen Espooseen. Kesäfestareista SuomiPopit, John Smithit ja SatamaFestarit vetävät lisäksi kummasti puoleensa, ja Von Hertzenitkin heittelivät ilmoille mystistä keikkavihjailua. WaterXFest olisi ihan nurkilla, mutta toisaalta EM-korikseenkin saisi vielä lippuja…

13745134_1574782929490686_437473323_n
Fiiliksiä viime kesältä. Haloo heittää settinsä ihan samoilla nurkilla – tällä kertaa vain sisätiloissa. 🙂

Vaikka muutamat hemmotteluliput ovatkin siis jo takataskussa, sisäinen hohhailijani on siis yhä olemassa. Ehkä tartun itseäni niskasta kiinni jo ennen kuun loppua ja alan lyömään kesän kuvioita lukkoon. Olisi ainakin taas jotain mitä odottaa – ja syksyn aherruksen alkaessa taas jotain, mitä muistella. Vaikka perhe-elämä riittääkin vallan mainiosti työn vastapainoksi, uskallan väittää, että kyllä jokainen tarvitsee sittenkin myös jotain omaa. Mulle se on rock, rauha ja rakkaus ja aavistus festarikesästä vaikka keskellä talvea. Häsärin #parastyö rinnalle tarvitaan ehdottomasti toinen häsäri: #parastajustnyt. Tänä iltana se on Haloo Helsinki, ystävät ja malja keväälle. Mikä on sun #parastajustnyt?

1962941_1408295326107155_906937940_n
Kevät, tää on sulle! ❤
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s