Anna kesän viedä mukanaan!

Olinko unohtanut, kuinka kellutaan? Annetaan ajan kuljettaa, viipyillään virran mukana? Onko se ollenkaan mahdollista, kun on arki ja arjen aikataulut, kun kahvitauko on kuviteltu ja seuraava kokous alkoi jo vaikka edellinen on kesken?

Aina välillä. Kyllä kelluin myös kesken lukuvuoden. Kun aamulla alkoikin keskustelu, joka oli tärkeämpi kuin tekeillä ollut tuntisuunnitelma. Kun oppitunti syöksyi aaltojen varaan ja vapautti leijumaan, käytti hyväkseen jokaisen aallonharjan, räiskytti ympärilleen iloisia pisaroita. Kun työhuoneen tasainen näppäimistölaulu taukosi, koska kaksi kollegaa, joilla on maailmat rinnakkain, ei vain voi antaa sanojen olla. Kun unohtuu se, että ollaan tärkeitä ja tekemistä on paljon ja annetaan hetken viedä. Kellutaan. Silloin tapahtuu enemmän kuin keksityn kiireen keskellä.

Arjen kellunnassa on myös unohtamisen uhka. Kotona lukuhetki jättää pyykit yöksi koneeseen. Legoleikit hämäävät rakentajaa ja esseet unohtuvat reppuun. Kun haluaa vain halata eikä tietokoneen ruutu tunnu tärkeältä. Kun pikkutunneille venyvät työpäivät vievät tekijänsä siihen pisteeseen, että aivot yksinkertaisesti päättävät yhtenä iltana, että tänään on meidän vuoro vajota suloiseen tekemättömyyden syvänteeseen, katsella, kuulostella, miten aallot elävät.

On arjessakin kelluntaa.

Mutta kun työt on siltä erää tehty, muistuu vielä paremmin mieleen, miten ollaan vaan.

Kesän kellunta on nimittäin oma lukunsa. Se on sitä kun aamupalaa ja takapihalle levitettyä lounasta ei erota toisistaan, kun sadepisaroissa on ikuisuuden tuntua yhtä lailla kuin yöttömässä yössä. Se on iloa siitä, kun huomaa sateen läpi keväänvihreän muuttuneen yhdessä hetkessä kesänvihreäksi ja lemmikinkukkien kansoittavan ojanpielet ja kivikkojen reunat.

Kesän kelluntaa on lounasaikaan ikkunantakaa seurattu ohikulkijoiden ilo, sitä on terassinrappusilla vietetty tunniksi venynyt vartti. Sitä on joutsenten kaartelu saunanlaiturin yltä ja pyyhkeeseen käärityt, järviveden kastelemat hiukset.

Kaikista mieluiten kellun missä vaan. Kesähetkien soljuvuus on kätkettynä siihen ajatukseen, että missä vain voi unohtua hetkeen. Kun kellun, en elä jokaista hetkeä kuin viimeistä. Kun kellun, ei ajatuksilla ensimmäisistä ja viimeisistä ole merkitystä. On vain valon taittuminen ikkunalasista tai järven tyynestä selästä, kahvin tuoksu tai ruohonkorrella taituroiva kuoriainen.

En ollut unohtanut, kuinka kellutaan. Kesä, pakottomasti sinut taas kohtaan! ❤

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s