kirjoittaminen, koulu, Uncategorized

Vapaus olla kirjoittamatta ja kirjoittaa mitä vaan

Ajattelin, että tänään minulla olisi aikaa kirjoittaa. Onhan perjantai ja kirjoituspäivä. Hipsin työhuoneeseen ja istuin koneelle. Ei seurannut sormien tanssia. Sanoja pulppusi, mutta tulokseen en ollut tyytyväinen.

Olo oli runollinen, mutta suolsin asiaa ja ajankohtaisuuksia. En sellaista halunnut.

Asetuin oppilaan asemaan. Minä, vihonviimeinen tehtäväautomaatti, vaatimassa milloin mitäkin kirjoitelmaa. Ajatuksia, mielipiteitä, tiivistelmiä. Analyysejä, tarinoita, uutisia. Olen juuri se, joka jostain syystä pyrkii pakkopuskettamaan sanat paperille, avustamaan tekstien tuottamisessa.

Mutta entä jos teksti ei tule? Entä jos teksti ei tulekaan sellaisena kuin sen haluaisi? Voiko olla kirjoittamatta ja kirjoittaa myöhemmin?

Minkälaiseen kirjoittamiseen koulu ohjaa? Monenlaiseen, haluaisin vastata. On tarpeen oppia erilaisten tekstien rakenteita, ja siihen oppii vain kokeilemalla. On tarpeen oppia ymmärtämään lukemaansa ja kirjoittamaan vastaavasti ymmärrettävää tekstiä. On tarpeen oppia työskentelemään paineen alla, noudattamaan määräaikoja, kantamaan vastuuta. Mutta on myös tarpeen oppia antamaan itselle aikaa, antaa sanoille vapaus tulla kun niitä huvittaa, hylätä säännöt, ohjeet ja määräykset, ja antaa mennä vaan.

Luonnoskansiossani on kolme raakiletta. En tiedä, viimeistelenkö niitä koskaan. Minulla oli mielestäni ajatuksia, mutta näppäimistöä ne eivät saavuttaneet. Ne pyrkivät hyppimään sivupoluille, vaihtoivat suuntaa, pakenivat tarkassa järjestyksessä napottavia kirjaimia. Niiden maailma ei ottanut minua vastaan. Lopulta luovutin. Tein kuten minulla on usein tapana: tyhjensin pään ja annoin mennä.

Se on minun kirjoitusmetodini. Se ei toimi kaikille. Ihastelen aina opiskelijoiden ajatuskarttoja ja suunnitelmia. He rakentavat tekstiä, miettivät sisältöä, suunnittelevat. Se on kaunista. Minun tapani on toinen. Sellainen rustaileva. Kokoan aihioita, kirjoittelen, yhdistelen, niputan erilliset palaset lopulta yhteen. Luon kokonaisuuden vasta kun materiaalia on tarpeeksi tai paukutan tunteella alusta loppuun. Ei se toimi niin. Ei aina. Mutta toisin en osaa.

Ei tästäkään runollista tullut. Mutta tähän olen tyytyväinen. Sanojen takana on minä, sellaisena kuin olen juuri tänään, kun koko päivä on ollut täynnä vapautta olla tekemättä mitään ja silti tehdä juuri mitä haluaa. Samalla tavalla ajattelen kirjoittaessani: minulla on vapaus olla kirjoittamatta ja silti kirjoittaa mitä haluan. Voisinpa antaa oppilailleni saman vapauden. Pelkäänpä vain, että liian moni jättäisi kirjoittamatta. Vai jättäisikö?

Mitä sinä kirjoittaisit juuri nyt, jos saisit valita? Vai olisitko kirjoittamatta?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s