Koulu on avain

Meidän koulussa on perinteiset luokkahuoneet. On ovet, jotka ovat välillä auki, mutta tarvittaessa kiinni. On opettajia, jotka pitävät tunnin, teettävät tehtäviä, antavat kotiläksyjä ja pitävät kokeita. Antavat niistä vielä numerot. On tunteja, joilla istutaan hiljaa.

Meillä on hyvä koulu. On piha, jossa on pingispöytää ja katukoriskenttää, keinut joka luokka-asteelle. On katosta ja hiekkakenttää. Käytävillä paikkoja istua. Jos tästä ottaisi valokuvan, kuka tahansa tunnistaisi tämän kouluksi. Tämä on sellainen stereotyyppinen vanhanajan koulu, jossa kuljetaan luokkien ja ruokalan, luokkien ja liikuntasalin, luokkien ja auditorion välillä.

Meillä on moderni koulu. Niiden perinteisten ovien takana saattaa olla jumppapalloja ja sohvaryhmiä, seinämaalauksia ja satulatuoleja. Luokat laajenevat käytäville, ulos. Erilaisille työtavoille löytyy mahdollisuuksia, vaikka perusvarustelu on edelleen se pulpetti-tuoli -rivistö, edessä liitutaulu ja kangas videotykkiä varten. Draamatunnilla kaiken saa syrjään. Ryhmätöissä luokan voi sisustaa uudelleen. Istumajärjestys muuttuu hetkessä toiseksi, jos työtapa vaatii. Pulpeteilla saa istua, jos se sopii opiskelun henkeen. Saa vaikka maata lattioilla, jos se edistää oppimista.

Meillä on perinteinen koulu, jossa on valtava määrä erilaista oppimiseen tähtäävää toimintaa. Omaksumiseen tähtäävää toimintaa. Kasvuun ja kehittymiseen tähtäävää toimintaa. Meillä ei heristetä sormea erilaisille oppimisen ja opettamisen tavoille. Meillä ei naureskella perinteille. Olkoon avokonttorielämää ja digimaailmaa tulevaisuus pullollaan, ei pieniä oppilaita kannata valmentaa tämän hetken työelämää, kun ei sellaista ole kymmenen vuoden päästä. Me emme voi tietää tulevaisuuden työelämän vaatimuksia. Hyvällä tahdollakaan me emme valmenna siihen. Opetus on aina vähän jäljessä, tulevaisuutta ei saa kiinni.

Mitä tulevaisuudessa takuulla tarvitaan? Vuorovaikutustaitoja. Erilaisten tekstien ymmärtämisen ja tuottamisen taitoa. Valtavasti sanoja merkityksineen. Matemaattista ajattelua, kykyä ymmärtää asioiden välisiä suhteita. Historian tajua. Tietoa erilaisista aatteista ja uskonnoista, jotta lähimmäisen ymmärtäminen olisi mahdollista, edes helpompaa, tietoa siitä, miten maapallo toimii ja että elämää on oman pitäjän ulkopuolla. Ymmärrystä maapallon elinkelpoisena säilymiseen tarvittavista toimista. Koodaamista. Tietoa fysiikan laeista ja kemiallisista reaktioista. Taitoa pitää itsestään huolta syöden terveellisesti ja liikkuen. Ymmärrystä kulttuurin eri osa-alueista. Kykyä löytää itselle merkitykselliset asiat. Kriittistä ajattelua. Vahvuutta olla oma itsensä. Luottamusta omiin kykyihin. Toivoa. Uskoa tulevaan. Rakkautta. Hyvää tahtoa. Halua huolehtia lähimmäisestä. Voimia vaikeuksien keskellä. Rakkautta. Sanoinhan jo rakkautta. Tätä on koulu, OPS-uudistuksista huolimatta.

Ei kai koulun tehtävä ole toimia elinkeinoelämän osana. Ei peruskoulun tule valmentaa työelämään. Peruskoulun tulee opastaa matkalle kohti omaa tulevaisuutta. Peruskoulu on mahdollisuuksien luomisen koulu. Se avaa ovia.

Uusi OPS on ihana. Se opastaa kantamaan vastuuta itsestään, se hyväksyy. Se on monikulttuurinen ja eriyttävä, se on kannustava ja luovuutta rakastava. Se on paljon hyviä asioita. Mutta siinä ei uuden nimissä missään nimessä pakoteta keksimään pyörää uudelleen. Meillä uusi OPS on otettu tosissaan. Mutta tosissaan on otettu myös opettajat ja oppilaat, opiskelijat. Vanhassa on paljon rakasta ja säilytettävää. Uudessa on paljon ihanaa ja valloittamisen arvoista. On uskomatonta, että löytyy viisautta tuulettaa opetuksen periaatteita, katsoa asioita uudelta kantilta. Uuden ei silti ole tarkoitus uuvuttaa ketään. Päin vastoin – innostaa, vahvistaa, synnyttää uutta motivaatiota. Kehittää.

Meidän koulussa on perinteiset luokkahuoneet. On ovet, jotka ovat välillä auki ja tarvittaessa kiinni. On opettajia, jotka pitävät tunnin, mutta jotka opetettavan asian ja oman ryhmän mukaan teettävät tehtäviä erilaisilla menetelmillä, liikkuen, keikkuen, laulaen, piirtäen, filmaten tai draamaillen. Annetaan kotiläksyjä, mutta ei aina. Ollaan välillä hiljaa, mutta ei läheskään aina. Meidän koulussa on luokkahuoneet, joissa oppiminen on turvallista, joissa oppilasta kuunnellaan, mutta jossa on hyvä olla juuri siksi, että lopulta murrosiän myrksyissä vellovan nuoren tukena on aina opettaja, joka vie oppimista eteenpäin, kulkee rinnalla, opastaa. Auttaa tavoitteiden asettamisessa, kertoo, miten taidot ovat kehittyneet. Auttaa tekemään parhaansa. On olemassa. On aikuinen.

Näin meidän koulussa, jossa on perinteiset luokkahuoneet. Ja uskon että näin myös heidän koulussa, jossa on uudenlaiset oppimisympäristöt säkkituoleineen ja älytauluineen.

Tulevalla tunnilla kirjoitan liitutauluun sanat ”koulu on” ja pyydän oppilaita täydentämään lausetta metaforaksi, jatkamaan metaforaa edelleen runoksi, pohtimaan koulun syvintä luonnetta. Oppilaat istuvat tavallisilla tuoleilla ja meillä on edessä tavallista paperia.

Uskon, että meidänkin tunti vie oppimista hienosti eteenpäin. Koulu on avain.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s