On, siellä on lunta. Postissa jonoa. Joka paikassa joululauluja, sähköpostissa ilmoituksia glögihetkistä ja postilaatikossa perille asti kulkeutuneita joulukortteja.
On odotusta ilmassa – joulu on tulossa.
Blogi on levännyt laakereillaan. Se piti taukoa mammaloman ajan, mutta kun mammalomataantuma alkoi vihdoin haihtua ja palasin ykskaks töihin, ei kirjottamiselle olekaan ollut aikaa. Ei ehkä myöskään samanlaisia mahdollisuuksia: koulun arki ja oppitunteja varten tai niiden aikana syntyneet ideat ovat itselle selkeää jaettavaa. Koska tällä hetkellä työnantaja on yliopisto ja työ lähinnä toimisto- ja tiimityötä, on ollut haastavaa löytää omaa kulmaa kirjoittaa. Vaikka edelleen ollaan kiinni opehommissa, en oikein ole saanut otetta tämän uuden arjen kuvaamisesta. Arkibloggaus on nimittäin sitä, mikä vapaa-ajalla onnistuu, vaativampi analyyttinen ja pohdiskeleva ei. Siihen ei juuri tässä pikkulapsiperhe-elämänvaiheessa yksinkertaisesti ole tunteja.
Onnekseni nämä joulunalusviikot ovat taas herätelleet mukavalla tavalla esiin uinuvaa kirjoittajaa: hyppäsin mukaan meidän joulukalenteritiimiin. Sisältö meidän hankkeen joulukalenteriin syntyi koko hanketiimin yhteistyönä, mutta pienempi tonttutiimi oli asialla, että luukut saatiin someen. Miten pienestä voikaan olla oma kirjoittamiskipinä kiinni!
Joten täällä ollaan – tuttuun tapaan perjantaipostauksen äärellä. Joulutunnelmissa. Ensin mietin, saako sitä tällaisessa lukukaudettomassa täydennyskoulutushankkeessa edes kiinni siitä koulumaailmalle tyypillisestä joulunalustohinasta, mutta kyllä se näköjään onnistuu. Viimeisiä arviointeja kirjoitetaan siinä missä muuallakin ja lähetellään viimeisiä sähköposteja. Parasta on, että lähellä on jouluhöpsöjä: toimiston lattianrajaan on ilmestynyt tonttuovi ja on pidetty pikkujoulunyyttäreitä kahvitauolla. Glögipalaverejakin on ollut useita.
Kaikesta tästä tarttuu ihana joulufiilis. Sen myötä on kiva toivottaa parasta joulun aikaa ihan kaikille ja esittää haaste – ihan minulle itselleni:
Ensi vuonna lupaan kirjoittaa enemmän.
Kirjoittamisen ilosta kertokoon myös seuraava runo, jonka myötä haluan toivottaa ihan kaikille oikein ihanaa joulun aikaa – ja kaikkea parasta vuodelle 2020!
Kuusen alla kurkkii joku,
huopatossut vilahti.
Hiippalakki ovensuussa,
keneltä se tipahti?
Punanuttu, harmaatossu,
pienet jalat vilistää.
Avaathan jo tonttuoven –
autat pientä ystävää.
Aattoaamun joulupuuro,
kuusen alle lautanen.
Tonttu palaa lakin perään,
lienee hänkin nälkäinen.
Illan tanssit lahjain luona,
askeleita satoja.
Kiitos kuuluu nurkan takaa –
tonttu saanut lakkinsa.
(Sanna Luokomaa)
sannanjutut - elää, iloita, oppia! 