Kun on unohdus – otteita hajamielisen opettajan päivästä

Seiskaluokan kirjan välistä pilkistää kaksi kirjoitelmaa. Ei hemmetti, enhän mä edes muistanut, että kukaan on palauttanut mulle mitään tekstejä. Toisen oppilaan kanssa piti sopia tukiopetuksesta – miten sekin unohtui, vaikka olen mitä ilmeisimmin ollut hänen kanssaan eilen tekemisissä.

Paitsi että en: olin toisissa tehtävissä ja seiskojen tunnin piti sijainen. Paperit onkin vastaanottanut joku muu. En olekaan unohtanut papereita, olen unohtanut koko eilisen.

Opehuoneessa maistuu kahvi. Jutustellaan. Vähän on sellainen olo, että tällä tauolla piti tehdäkin jotain, mutta ei jaksa. Onhan suklaatakin. Ja juttuseuraa. Kollega aloittaa ”kun me oltiin aamupäivällä välituntivalvonnassa…”. Pomppaan kahvikuppini kanssa ylös. Siellähän mun piti olla! Ulkona valvomassa. Ryntään käytävään ja pudotan avaimeni sekä paiskaan oven kiinni miltei vahtimestarin näpeille. Ulkona palelee. Aivoille raitis ilma tehnee hyvää.

Palaan sisälle. Kollega kävelee vastaan, ”prelivalvojaksi menossa”, hän huikkaa. Kangistun. Minun piti olla valvojana tunti sitten. Lysähdän henkisesti, kuka hoiti vuoroni? ”Ei, kyllä siellä oli aamulla valvoja”, kollega lohduttaa. ”Sun valvontavuoro on viikon päästä.” Tarvitsen säikähdyksestä alkaneeseen tärinääni lisää kahvia.

Tapaan ysit. He ovat pyyhkiytyneet mielestäni kokonaan. Mitä ihmettä me teimme viime perjantaina? Yritän kaivella muistini sopukoita. En muista. En saa mieleeni luokkatilannetta. Pakostihan me puhuttiin viikonlopusta ainakin, mutta mitä me opiskeltiin?

Vastaus – ei mitään. Ysit olivat TETissä. Olen tavannut heidät viimeksi kaksi viikkoa sitten. Ja jotain muistan. Silloin esiteltiin ryhmätöitä.

Tunnin jälkeen tajuan: lounaankin unohdin. Onneksi vatsa jaksaa muistuttaa ravitsemustarpeesta ja onneksi ruokailuaikoja on vielä toinen olemassa. Harhailevat aivoni eivät vielä tapa minua nälkään.

Seuraavalla tunnilla istun työhuoneessani. Odotan tukitunnille tulevaa. Ei kuulu, ei näy. Jatkan suunnittelua, odotan oveenkoputusta, sitäkään ei kuulu.

Unohditko? kysyn, kun tapaan oppilaan välitunnilla.

Unohdin.

Onhan se lohdullista. Nuo nuoremmatkin unohtavat.